TIETOA YRITYKSESTÄ – KALAKUKKOLEIPOMO HANNA PARTANEN
Hanna Partanen syntyi vuonna 1891 Kuopiossa. Muikku- ja ahvenkukkojen leipomisen hän aloitti alun perin kotitilallaan Kuopion Lehtoniemessä, josta hän kuljetti kukot myytäväksi Kuopion torille. Myöhemmin Hanna Partanen muutti perheineen Kuopion keskustaan Kasarmikadulle, jolloin myös leipomistoiminta muuttui ammattimaisemmaksi, kun Kasarmikadun asuintilat muutettiin osittain leipomotiloiksi. Virallinen elinkeinolupa Hanna Partaselle myönnettiin vuonna 1931. Hanna Partanen kuoli vuonna 1969 Kuopiossa, ja leipomo on ollut siitä saakka Hanna Partasen jälkeläisten omistuksessa.
Vuosien myötä valikoimaan on kalakukkojen rinnalle tullut myös lihasta, kirjolohesta, lantusta ja kasviksista valmistettuja kukkoja sekä muita leipomotuotteita, kuten liha- ja riisipiirakoita sekä munkkeja. Kaikki tuotteet valmistetaan edelleen käsityönä alusta loppuun ja valmistuksessa käytetään parhaita kotimaisia, lähialueilta hankittuja raaka-aineita. Esimerkiksi kukoissa käytetyt muikut kalastetaan Suvaksen puhtaista vesistä Vehmersalmella.
Yritys toimii edelleen samoissa Kuopion Kasarmikadun leipomon tiloissa, ja kalakukot paistetaan alkuperäisessä leppähaloilla lämpiävässä uunissa. Leipomo työllistää vuodenajoista riippuen 10 – 20 työntekijää.